maanantai 21. huhtikuuta 2014

Simolax

Olemme kovaa vauhtia menossa kesää kohti ja pikkuhiljaa pitää valmistautua myös lohikarkeloita varten. Olen jättänyt jo useampana vuonna reissun Simojoelle väliin kalatilanteen takia, mutta saatan tänä kesänä käydä ainakin pari lupaa siellä heittämässä ja samalla voin muistella vanhoja hyviä aikoja. Ennen jokivarteen pääsyä, muistelen muutamaa perhomallia joilla olen onnistunut kaloja tuolta saamaan ja täytyykin muistaa sitoa vielä muutama uusi yksilö rasiaan varmuuden varalle.

Simo gp

Kesäkuussa 2004 viikon reissumme viimeisellä luvalla, aivan luvan viimeisillä hetkillä tällä mallilla sain suukoskesta 6,5kg kirkkaan lohen. Erittäin yksinkertainen ja helposti sidottava malli ja kaikki tarpeet löytyvät kultafasaanin nahkasta. Kannattaa kokeilla myös värjättyjen nahkojen höyheniä.

koukku : #6 kaksihaara.
Pyrstö : Kultafasaanin keltainen rintahöyhen.
Runko : Harmaanruskea untuvainen vartalohöyhen dubattuna. Alle kannattaa laittaa lakkaa tai pikaliimaa.
Siipi : Yhteensä kuusi pientä punaista rintahöyhentä, kolme puolelleen vuoronperään päällekkäin sidottuna.
Häkilä : Pitkäsiikasinen punainen rintahöyhen, siiven eteen kierrettynä.


Simon 19

Vuonna 2005 sain toistaiseksi suurimman kalani #8 tuplakoukkuun tehdyllä pikkuisella sidoksella. Esikuvana taisi tuolloin olla perho nimeltä Dee Royal ja siihen sitten miksattiin vähän sitä sun tätä. Helpohko sidos ja kelpaa kaloille monenlaisissa vesistöissä. Oman rasian nro 1 tummaan veteen.

Koukku : Pronssi kaksihaara.
Hela : Soikea kulta.
Pyrstö : Oranssi fluoro fibre.
Vyö : Musta ice dubbing.
Kierre : Soikea kulta.
Runko : Puolet hologrammi kulta ja puolet oranssi keinokuitu dubattuna.
Siipi : Oranssia, keltaista ja mustaa oravankarvaa.
Sarvet : Hologrammi kulta. 
Häkilä : Ruskeaksi värjätty kultafasaanin punainen rintahöyhen siiven eteen kierrettynä.
Pää : Oranssi lanka ja reilun kokoinen.

Näitten kahden lisäksi täytyy vielä tehdä pari pientä Santun Gryynistä ja muutama pikkiriikkinen hitsipilli ja siinäpä se arsenaali sitten onkin. Jospa niillä Simojoelta vielä joskus jotain saisi. Kireitä!









lauantai 12. huhtikuuta 2014

Blingiä, keskikaistaa vai luomua?

Jos tarkastelet perhorasioidesi sisältöä lähemmin, huomaatko niistä jotain? Oletko kenties värikäs, maanläheinen, vai jotain noiden väliltä? Istahdin yhtenä iltana keittiönpöydän ääreen tekemään inventaariota siitä mitä vielä pitäisi kauden alkuun mennessä ehtiä sitomaan. Siinä perhoja tuijotellessa minulle tuli sitten sellainen olo että taidan olla aikamoinen taidesieluinen harakka. Yli kolmasosa rasioiden sisällöstä on erittäin värikästä ja kimaltaa aivan vimmatusti. Eikä tuolle värikylläiselle kimallevimmalle taida tulla ihan heti stoppia kun jatkuvasti on jokin uusi värikäs perhomalli mielessä. Minun onneksi joillakin niistä saa jopa kaloja joskus, joten saan hyvillä mielin olla harakka.



No sitten rasioistani löytyy se kolmasosa, joka kulkee kultaista keskitietä, eli erottuu jotenkin mutta ei mitenkään ihmeellisesti. Usein juuri näissä tällaisissa perhoissa käytetään värikästä kuulaa tai fluoriväriä iskupisteenä. Perhot eivät itsessään ole juurikaan minusta mielenkiintoisia, mutta ehkäpä tuo pikkiriikkinen värin tai kimalteen käyttö antaa sen verran uskoa että noitakin perhoja pitää askiin aika tavalla sitoa ja kun kalat tuollaisista keskikaistan malleista tykkäävät aivan valtavasti, ehkä jo senkin vuoksi ainakin harkitsen uusien sellaisten perhojen tekoa rasian syövereihin.



Luomut ovatkin sitten vähemmistönä minun laatikoissa. Ei siksi että ne olisivat jotenkin huonoja pyyntipelejä, ehkä vaan siksi että ne miellyttävät vähiten silmään. Luomujen osuus rasioissani onkin edellisiä vähäisempi, mutta tilejä tasaa se että niiden mallit on valikoitu huolellisemmin kuin edellisten osalta. Mitä ikinä harakkana sidonkin, sen tiedän että aina on hyvä olla kaikkea..






perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ottiperhoja vol. 2

Volume kakkonen alkaa oliivilla nymfillä, joita itselläni on rasiassa reilusti muutamissa eri oliivin sävyissä ja muutamassa koossa. Isoimmat joita yleensä käytän on kokoa 10 ja pienimmät 16, tuolla kokohaitarilla olen pärjännyt toistaiseksi hyvin. Joskus harvoin tarvitsee turvautua suurempaan. Koukkuina olen käyttänyt nymfeissä yleensä jotakin vahvalankaista mallia, esim. kamasan B175, mutta toimii nuo ohuemmatkin raudat, mutta silloin täytyy muistaa mitä käyttää, ettei oikaise koukkua väsytyksessä.
Oliivi nymfi on varmaankin eniten käyttämäni perho ja kuuluu yleensä aina aloitusperhoihini. Perholla voi jäljitellä kaikkea ihan pikkiriikkisestä päikkäristä isoihin sudenkorennontoukkiin ja sen vuoksi se varmaan toimiikin niin hyvin koska se näyttää niin monelta ötökältä, todellinen allrounder siis.
Olen onnistunut kalastuksellisesti oliivilla nymfillä erittäin hyvin ja on erittäin vaikea valita yhtä oikein erityistä kalaa tai tilannetta joita perho on tarjonnut. Ehkäpä Vihavuodella peräkkäisinä vuosina sattuneet erittäin isojen taimenien väsytykset ovat ne kultaisimmat hetket, jolloin pääsin pitelemään semmoisia mörssäreitä että oksat pois. Molempina kertoina perhoina oli #12 kuvan mukainen oliivi nymfi ja molempina kertoina koukku petti juuri ennen haavia...

- Red Tag ei ehkä ihan yleisperhosta mene, mutta minulla se on toisinaan toiminut erittäin hyvin taimenen, harjuksen ja kirjolohen kalastuksessa kautta koko Suomenmaan. Peruskokona taimenelle ja kirjolohelle tulee käytettyä 10-12 ja harjukselle saatan mennä tuonne #18 saakka. Useimmiten vesistö jossa se on itselläni toiminut taimenelle, on vedeltään tummahkoa, kirjoja sekä harjuksia on sitten tullut vähän kaikkialta.
Yleensä uitan perhoa larvastamalla, joka on useimmiten tehokkaampaa kuin normaali uppoperhon uittaminen. Kyllä se 45 asteen viistosti poikkivirtaan heitetty pyytö joskus pelaa, mutta minun käyttämänä muut tekniikat toimivat paremmin. Toinen tehokas tapa jota käytän on ronkkiminen upposiimalla joka tapahtuu käytännössä niin, että heiton jälkeen vavankärki työnnetään veden pinnan alle, mieluiten aivan pohjan tuntumaan ja sen jälkeen aletaan ottamaan siimaa sisään kokeilemalla eri nopeuksia. Yleensä hidas hand twist pelaa parhaiten, mutta on niitäkin tapauksia ollut jossa on vedetty siimaa metri aina kerralla ja kala iskee. Heiton ei tarvitse olla pitkä, pitää vain pitää huoli että perho kulkee pohjia nuolemalla. Tuolla tekniikalla perhohävikki nousee toisinaan aika suureksi, joten varaankin askiini useita samanlaisia kappaleita ettei vaan ottikamppeet lopu kesken.


-Guugelipäinen Pheasant Tail nymphi. Siinä sellainen oolraunder että oksat pois. Siinä tosiaan on perho jota ei pysty kehumaan liikaa, niin hyvä se on ollut ja tulee aina olemaan. Koon, kuulan sekä kauluksen väriä vaihtamalla perhosta saa ihan kaiken irti ja näin tehtynä rasiaan muodostuu pari-kolme riviä pelkkiä Pheasant Taileja, mutta se on hyvä, niitä kannattaakin olla. Oranssikuulainen sekä kultakuulainen ovat itselläni olleet ihan parhaat, kauluksen värin ollessa riikinkukko, sekä pinkki. Toimii ihan kaikille kaloille ja ihan kaikkialla Suomessa.



-Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kuulapäinen harmaanruskea Hare's Ear. Vaatimatontakin vaatimattomampi  ulkoasu, erittäin helppo sidottava  ja pelaa kuin kuuluisa junan vessa. Erittäin hyvä järvi- ja lampiperho kirjolohelle ja samoiten erinomainen myös virtavesissä. Itselläni kuuluu ehdottomasti aloitusperhoihin. Lampikalastuksessa Hare's Ear on ollut pitkään yksi suosikeista ja sidonkin sen usein päätyperhoksi sellaiseen settiin missä sivuperhot ovat sitten buzzereita. Kuulapäinen perho upottaa perhot sopivasti ja samalla jänisnymfi pyytää oman osansa kaloista. Jos haluaa vielä ottaa jotain irti jänisnymfistä, niin kannattaa tehdä askin nurkkaan pari kumijalkaista versiota..

Ottiperhoja vol.1

Minulla ja varmasti melkein kaikilla perhokalastajilla on yksi tai useampi sellainen perho, jota ilman ei voi kalalle lähteä. Esittelen tässä muutaman joilla olen joskus onnistunut jonkun eväkkään narraamaan ja jotka ovat niitä omia tosi suosikkeja.

-Ensimmäisenä on Kuparijussi, eli mukaelma Copper Johnista. Bongasin aikoinaan jutun jostain amerikankielisestä lehdestä ja perho vaikutti sen verran hyvältä, että piti sitoa itsellekin muutama kokeeksi. Kuparijussit kulkivat pitkän aikaa rasiassa ilman että pääsivät ollenkaan veteen, syytä on vaikea sanoa, mutta jotenkin ne silloiset suosikit useimmiten roikkuivat siimassa. Eräänä kesänä sitten minulle tarjoutui mahdollisuus kalastaa kahden huipputyypin kanssa Vihavuoden koskella ja siellä sitten Kuparijussille tarjoutui mahdollisuus loistaa ja loistihan se uskomattoman hyvin. Sillä reissulla sain kolmella perholla kaloja ja parhaiten niistä toimi  #12 kuparijussi, antaen silloin suurimman osan vuorokauden tapahtumista. Ehkäpä pääsen vielä joskus saman porukan mukana uudelle yhtä mahtavalle kalareissulle. Myös toinen erityisen hyvin mieleen jäänyt vaparetki suuntautui aikoinaan Keskisenkoskelle eräänä lämpöisenä heinäkuun päivänä. Sain kunnian onkia myös silloin parin huipputyypin kanssa, jotka ovat vielä itsekin piinkovia onkureita ja perhonsitojia. Koski oli erittäin hyvin silloin kahlattavissa ja tuntui että kaloja oli jokapuolella, mikä vähänkin näytti kalastettavalta kohdalta. Jokainen meistä sai päiväsaikaan kaloja kuka milläkin perholla, itse kalastin enimmäkseen nymfeillä ja larvoilla ja onnistuin ihan hyvin. Sitten koitti yö ja itselläni kalantulo hiipui kokonaan. Katselin kateellisena kun kaveri onnistuu pupan kanssa saamaan kaloja ja turhautuneena vaihdoin veneen kanssa joen toiselle rannalle. Toisella rannalla suuntasin sitten kohti kosken alasosaa ja rannalla sitten tuumailin hyvän tovin perhovalintaa yökalastukseen. Olin jo aiemmin päiväsaikaan saanut muutaman kalan Kuparijussilla, joten sellainen meni luotettuna päätyperhoksi ja sivutapseihin sitten jotain aivan muuta. Aloitin kalastuksen yhden ison kiven yläpuolelta ja etenin hiljalleen alavirtaan päin ilman mitään eloa siiman päässä. Jonkin aikaa heittelin kiven yläpuolta ja kiven sivua, kunnes tapahtumaköyhyyteen kyllästyneenä vetäydyin rannalle hahmottelemaan tilannetta, vaikeaa oli enkä keksinyt syytä miksi kala ei pure. Seisoskelin
hetken rannalla kun huomasin pikkiriikkisen pintakäynnin ison kiven akanvirrassa ja hetken päästä toisenkin. Kahlasin niin pitkälle kuin kahluuhousut antoivat myöten, ruimaisin perhot kiven taakse ja yritin uittaa perhoja mahdollisimman vapaasti virran mukana. Siimaa piti korjailla koko uiton ajan, koska akanvirran ja minun välillä vesi virtasi verrattain vauhdikkaasti. Muutaman treeniuiton jälkeen sitten nappasikin ensimmäinen kala. Pienen uiton jälkeen kala haaviin omat suupielet hölmössä virneessä ja sitten perhoa pois kalan suusta. Kah, Kuparijussihan se oli mihin tuo kala haksahti. Harjus takaisin veteen ja uutta uittoa akanvirtaan ja toinen kala heti perään kiinni! Pieni uitto ja samat manööverit kuin edelliselle harjukselle. Muutama tyhjä uitto välillä ja sitten iskikin jo vähän paremman kokoinen kala kiinni ja hetken päästä oli komea mittataimen haavissa Kuparijussi suupielessään. Eikä se kalantulo loppunut vielä siihen... Se aamuyö on jäänyt erityisen hyvin mieleen tuon kalantulon suhteen ja luottoni perhoon nousi sen myötä suureksi. Tuosta tapahtuneesta oli mukava kertoa rinta rottingilla näille kahdelle samalla reissulla olleelle huippukalastajalle ja samalla tuntea itsensäkin mukamas hyväksi kalastajaksi. Kuparijussi on tänä päivänä yksi ihan parhaista perhoistani ja pidänkin huolta että niitä on aina muutama rasiassa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

NZ-Rigi

Kyllä Uusi-Seelantilaisille täytyy nostaa hattua yhden heidän mantereen mukaan nimetyn tekniikan vuoksi, eli puhun nz-rigistä. Muutaman kerran on tullut sellainen tilanne vastaan, missä oikeasti ei ole ollut muuta järkevää tapaa kalastaa jokin tietty paikka kuin tuollaisella rigi-systeemillä ja miksikäs ei, se on erittäin kekseliäs ja tuottoisa tapa kalastaa.

Taannoin eräänä kesänä veden vähyys vaivasi useimpia Keski-Suomen koskia ja kalastaminen oli silloin vähän niin ja näin. Kalat olivat tietenkin asuttaneet kaikki pikkuisimmatkin kuopat ja kolot mitä jokivesistä vaan löytyi, eikä niillä tuntunut kauheita ottihalujakaan olevan. Huvittavinta kalastuksessa oli se, että pintaperhoillakin sai toisinaan levää mukaansa, että niin vähissä vesi tosiaan paikoin oli. Kun tuota vapaa-aikaa kuitenkin piti jotenkin saada kulutettua ja hirmuinen polte oli päästä kalalle, niin silloin sitä mentiin taas kaverin kanssa toiveikkaana kohti uusia haasteita eräälle Saarijärven reitin koskelle. Niinkuin osasimme odottaa, vesi oli vähissä, mutta ei todellakaan osattu ajatellakkaan että se voi niin vähiin mennä. Järkevä ihminen olisi varmaan jo kääntynyt heti rannasta kotimatkalle, mutta tunnustan, minulle sitä järkeä ei ole liikaa annettu ja eikun rekvisiittaa niskaan ja kahlailemaan nilkkasyvyiseen veteen. Vesi lirisi pikkiriikkisissä liruissa varsinaisen uoman loistaessa poissaolollaan ja kalastaminen ämpärin kokoisissa lätäköissä ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Ainakin joka kolmannella uitolla perhossa oli kasa levää ja välillä teki jo tiukkaa saada heitettyä perho edes veteen kun kiviä oli joka puolella tiellä. En tuota muista enää, mikä aivopieru sitä silloin iski, mutta bongasin rasiasta erikoisen, vähän buzzerin näköisen viritelmän ja jostain takaraivosta tuli mieleen nz-rigin käyttö. Ei se anna jos ei kokeile ja eikun viritykset käyntiin. Ensin iso pinturi kartioperukkeen päähän, sitten veden vähyydestä johtuen 30cm pätkä siimaa koukun mutkaan kiinni ja lopuksi vähän epätoivoinen perhonkökkäre sinne jatkoksi. Pahaltahan se näytti, mutta pakko kokeilla kun kerran sellainen tuli viritettyä. Muutaman uiton jälkeen oli jo usko loppua koko paikkaan kun punainen pallero kynti levää mukaansa, mutta sitten sattuikin että yhdellä uitolla levä alkoi laittamaan kampoihin! Ah, on se mahtava fiilis kun joskus onnistuu.. Siitä päivästä tulikin sitten loppupelistä aika mielenkiintoinen kalastuksellisesti, kun kuitenkin jokunen mitallinen taimen ja harjus kävi iskemässä silmää minulle maatessaan haavin pussissa ja päivän kuumin setti oli pinturi-punainen nymfi kombinaatio. Samankaltaisella rigillä olen onnistunut myöhemmin muuallakin melkein vastaavanlaisissa olosuhteissa, joten jatkan valittua linjaa ja tulen harrastamaan rigin uittoa vastaisuudessakin.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Värejä

Sain kunnian vuonna 2007 olla Tsekin MM-joukkueen oppaana, tai pikemminkin autokuskina Simojoen MM-kisojen alla. Itselläni oli aika vähän annettavaa kavereille kalastuksellisesti, mutta minun onnekseni sain kavereilta oppia hirveän paljon. Yksi sellainen asia jonka laitoin merkille joukkueen perhorasioita tutkaillessani, oli että osa perhoista oli sellaisia joissa väriä oli enemmän kuin tikkurilan värikartassa. Joissakin perhoissa oli erottuvana osana värikäs kierre ja jotain kimalletta hotspottina, toisissa saattoi sitten olla rungossa viittä eri väriä, helmiäis- tai hologrammikierre ja hurjan kimaltava selkäkilpi. Aika paljon erilaiselta näytti heidän käyttämät perhonsa, kuin mitä täällä kylmässä pohjolassa on totuttu käyttämään. Tekeeköhän kylmyys jotain hallaa meidän luovuudelle?

-No eipä siinä mitään. Kun kisat olivat takana ja minä pääsin kotiin, niin sidoin heti joidenkin muistikuvien perusteella askin nurkkaan muutaman oikein värikkään kötöstyksen ja muutamia hieman neutraalimpia värejä myös, sellaisia joissa kuitenkin on jotain huomiota herättävää. Meni siinä aikaa ennenkuin ensimmäisen kerran oikein räikeän perhon sidoin perukkeeseen, ehkä siksi että perinteisillä sävyillä olin pysynyt kalassa kuitenkin ihan hyvin, kunnes sitten kerran otin luvan Muuramejoelle ja vesi olikin aika paljon normaalia korkeammalla ja värjääntynyttä. Muistan kuinka päivä tuntui aivan epätodelliselta, kun ei ollut tullut tärppiäkään, vaikka tuntui että kaikki mahdolliset
Pheasant Tailit, oliivit larvat, mustat liitsit ym. perhot,
joilla nyt yleensä nykyjä saa, eivät sitten antaneet yhtikäs mitään. No, kankut jakkaralle, bostoni huuleen ja askit levälleen että edes tuuli kuivaisi vähän perhoja ennekuin menisivät ihan pilalle. Tuskastuneet silmät vaelsivat rasioiden sisältöä tutkaillen ja jotenkin vaivoin huomasin ne uudet koekappaleet yhdestä nurkasta. Eipä siinä tilanteessa ollut enää mitään menetettävääkään ja päätyperhoksi valikoituikin oikein monenkirjava mato. Olin jo käynyt aiemmin maantiesillan alla monttuja kolistelemassa, ilman tällejä tietenkin, mutta joen alaosaa olin kalastanut vieläkin enemmän, joten laahustin yläosille uudemman kerran. Sillan alle päästyäni istahdin ja laitoin taas bostonin sauhuamaan, nappasin perhon irti vaparenkaasta ja vippasin perhot puolihuolimattomasti veteen.. Siitä se sitten alkoi lyyti kirjoittaa, enkä istunut loppupäivästä rannoilla kertaakaan. Eipä ollutkaan ihan muutama kirjo, jolle tuo perho päivän aikana kelpasi, joku vihreämpi olisi saattanut sanoa ruman sanan kalojen koukuttamisesta. Sen päivän jälkeen oli selvää että repertuaariin tuli yksi monenkirjava perho lisää jäädäkseen.



-Samana vuonna kuin nuo edellämainitut MM-kisat olivat, teimme ensimmäisen reissun Tenolle. Valitsimme silloin majapaikaksemme Reistin lomakylän, sen enempää koko alueesta tietämättä. Heti jokivarteen päästyämme kävi selväksi että harjuksia ainakin joessa riitti. Sellainen määrä tuikkeja ja hyppyjä näkyi että oikein ihmetti miten paljon kalaa voi sellaisella alueella olla. Muutama päivä otettiin täysin lohenkalastuksen kannalta, harjusvehkeitten ollessa mökillä ja sitten kaverit päättivät että pitää sitä jotain kalaakin saada. Itse olin hieman harjuksen kalastusta vastaan, koska lohtahan sitä oltiin lähdetty kalastamaan eikä harjuksia. Vaan kyllä se näky kun toiset vetävät kalaa aivan kuokalla, sai omankin pään kääntymään ja harrivehkeet oli hetkessä haettu mukaan. Tuli kyseltyä toisilta että mitä ne harrit oikein puree ja kaverit sanoivat jotain pintaperhoista, että pelaavat hyvin. No huhhuh, enhän minä nyt mitään pintaperhoa ala harjukselle tarjoamaan kun vasta noilla nymfeillä ja larvoilla ja muilla pohjaa raapivilla öttiäisillä olin vähän mukamas oppinut kalastamaan. Laitoin sitten siimaan oliivin, harmaan sekä pinkin toukan ja ei muuta kuin madottamaan Tenoa. Ei ollut otti ihan samaa tasoa madoilla kuin mitä pojat saivat pintureilla, mutta ylpeys, just se, se ei antanut myöten vaihtaa pinturiin. Otin sälleihin vähän etäisyyttä ja painelin hyvän matkaa alavirtaan päin omille kuopille ja plopsautin höyhenen kevyesti lyijyllä vuoratut hentoiset matoset jokeen ja aloin keskittymään. Ja ei, ei jumankavita sentäs! Ekalla uitolla kuopasta päsäytti hieno kala kiinni ja antoi hyvät vauhdit. Tasan 50cm harjus haaviin pinkki mato suupielessä kiinni ja kyllä ukko taisi loistaa kilpaa harjuksen kyljen kanssa. Samoilta sijoilta ja ihan lähialueelta saman kuopan reunoilta tulikin sitten useampi komea harjus, mitoiltaan lähes tuon ensimmäisen kokoinen ja milläs muullakaan kuin pinkillä larvalla. Se on kyllä ihme peli tuo pinkkisävyinen mato ja aivan ykkössuosikki mun siiman jatkoksi melkolailla missä ja milloin vaan.

-Seuraavana keväänä sumarikuoriutumisten aikoihin tuli otettua lupa tummavetiselle Kalmukoskelle, josta usein keväisin joitain tapahtuma yleensä saatiin. Aamu- ja aamupäivä oli silloin harvinaisen nihkeää, eikä kaloja oikein kuulunut mistään, eli kalamiestenhän pitää just silloin syödä kun kala ei syö ja eikun lusikkaa äänihuulia kohti. Siinä viimeistä pullaa ahnehtiessa tuli samalla katseltua perhoja, niinkuin aina niitä katselee, ihan kuin jokin niistä sanoisi jotain. Jostain syystä tunne oli parin perhon kohdalla vahva ja perukkeeseen tuli laitettua sitten punaisella kierteellä oleva toukka. Tämä oli yksi niistä uusista kokeiluista joita olin sitonut edellisenä kesänä. Suunta sitten alavirtaan ja napaa myöten suvantoon. Niinkuin tiedämme, kylmä vesi elementtinä on erittäin virkistävä ja erityisen hyvältä se tuntuu silloin kun alusvaatetusta ei ole kunnolla. Melkein keskittymisen rajamailla alavartalon kylmetessä roiskaisin perhot muutaman metrin päähän ja sieltähän päivän ensimmäinen räpistelijä tulikin. Kala oli pienehkö 30cm harjus suupielessään juuri se vahvan fiiliksen punakierteinen toukka. Jännä juttu se miten se kylmän tunne kaikkoaa kun tulee jotain tähdellisempää ajateltavaa kuin suvun jatkaminen vaikka  nyytit huutaa armoa, yläpää haluaa silti vain kalastaa. Ja eikun uutta uittoa vaan ja muutaman uiton jälkeen taas pienehkö harjus räpiköi siiman päässä. Normaalisti tuollaisesta ei niin kummoisia fiiliksiä saisi, mutta päivän tapahtumien ja tilanteen huomioon ottaen, mieliala oli kyllä erittäin korkealla. Suvanto antoikin iltapäivällä kalaa sitten ihan reilusti, vaikkakin suurin osa kaloista oli pienehköjä harjuksia, mutta onneksi mukana oli pari ihan reippaasti mitallistakin kalaa. Taas oli yksi perho näyttänyt kyntensä ja lunastanut paikan rasiassani.


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Erityisiä perhoja

Olen kerännyt ajan saatossa isoon korkkitauluun perhoja jotka ovat jollain tavalla erityisiä. Yleensä sellainen on perho jolla on saatu hyvin kaloja, tai sitten  vaikka sen vuoksi että sillä on saatu kala jossain tietyssä tilanteessa ja haluan säilyttää sen muiston. Katselin pitkästä aikaa tuota korkkitaulua ja sieltä huutelikin muutama perhomalli, jotka täytyi ehdottomasti ottaa malliksi ja sitoa kesää varten pari kappaletta kumpaakin kalojen kiusaksi. Toinen huutelijoista oli eräänlainen bodattu Red Tag, eli painokoukkuun sidottu erittäin karkea perho. Toinen sitten oli Äänekoskelaisen mestarikalastajan Jouni Nesteen kehittämä Jonte's pupa. Molemmat perhot ovat erittäin helppoja ja nopeita sitoa. Helppoudestaan huolimatta ne ovat erittäin kalastavia malleja sellaisissa tilanteissa joissa vaaditaan "hevii staffii", niinkuin yksi nuori poika aikoinaan Palsankosken rannalla tokaisi.

-Tauluun laitetut perhot olivat omana aikanaan antaneet kamalan määrän kaloja ja perhojen kunto on sen mukainen. Koukkuja on teroiteltu ja väännelty suoriksi monet kerrat, ihme että ovat kestäneet tauluun päätymiseen saakka. Jonte's pupan rungon lateksinauha on ajan kanssa vulkanoitunut yhdeksi kökkäreeksi. 

-Kuvassa muutama lyijyllä valettu painokoukku kokoa 10 ja 8.








Puntti Red Tagin synty omaan rasiaani ajoittuu jonnekin vuosituhannen alkupuolelle ja varmaa muistikuvaa minulla ei ole mistä tuon idean olen ammentanut. Jokin mielikuva takaraivosta löytyy, että jonkun savolaisen kilpakalastajan siiman jatkona tuollainen on kisassa killunut ja siitä sen olen sitten itselleni kopioinut. Savolaisilla onkin sen verran kieroutunut käsitys perhokalastuksesta, että mokomat keksivät alvariinsa kamalan ottavia perhoja, kiitos heille siitä. Monet on reissut missä on tarvittu hieman enemmän painoa pohjan tuntumaan pääsemiseksi ja silloin painavalla Red Tagilla on saatu hienoja kokemuksia. Vaikka heviversio Red Tagista on pyytävä perho, on sillä toinenkin käyttötarkoitus. Sivuperhona sitä käytettäessä sillä saadaan kevyempi päätyperho uimaan aivan pohjan tuntumassa ja koska painoa on rutkasti se vielä toimii ikäänkuin jarruna jolloin tarjoilu kalalle tapahtuu ikäänkuin hidastetusti. On painossa sitten huonojakin puolia, joista pohjaanjäämiset on se kaikkein huonoin. Sitten tuossa kevyt päätyperho, painava sivuperho kombossa tärpin tunteminen on hankalaa, mutta joskus kannattaa pelata herkkyyden kustannuksella ja koittaa edellämainittua yhdistelmää.

Puntti Red Tag.
Koukku: #10-8 kaarevavartinen painokoukku.
Perä: Fl.punainen Super Bright dubbing.
Kierre: Kuparilanka, jos tuntuu että tarvitsee kierteen.
Runko: Peacock Ice Dubbing.
Häkilä: Ruskea kana.

Jonte's pupa on yksi niistä perhoista joka tuli kerrasta rasiaani myös jäädäkseen sinne. Erittäin simppeli, mutta murhaavan tehokas perho virtavesissä. Toimii kaikelle kalalle ja kaikkialla. Ajan saatossa olen tehnyt perhosta monenlaisista versioita huntuineen ja sarvineen, mutta toistaiseksi yksinkertaisen alkuperäisen mallin mukaan tehtyä perhoa ei ole muunnokset päihittäneet. Perhomalli on antanut minulle niin monta hienoa kalaa ajan saatossa, että parhaan kokemuksen valitseminen on vaikeaa. Yksi reissu muistuu erityisen hyvin mieleen, jonka tein aikoinaan Kokkilan Arton kanssa Riekonkoskelle. Iltapäivästä kosken alaosilla alkoi jonkinlainen vesiperhosten kuoriutuminen ja sinä päivänä Jonte's pupaan haksahti pari täysin kirkasta pulleaa taimenta, muiden perhojen pyytäessä tyhjää. Sellaisia kaloja en ole sen koommin onnistunut Saarijärven reitin vesistöistä saamaan, vaikka yritys on ollut kova. Jonte's pupa on yksi niistä perhoista, joka kuuluu ehdottomasti omaan TOP 10 perhon joukkoon!

Koukku: #18-8 kaikki mallit käy.
Painotus: Kaksi kerrosta lyijylankaa ja sopiva tungstenkuula.
Alusrunko: Vihreä silkki tai sidontalanka.
Runko: Läpikuultava lateksinauha, esimerkiksi Nymph Skin.
Eturuumis: Peacock ice Dubbing.