sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tauko tekee välillä hyvää

Jovain, niin se on. Välillä tekee mikä tahansa hyvää, mutta henkilökohtaisesti tuo kirjoittaminen alkoi hieman tökkimään ja kun se alkoi tökkimään, niin tekstiä ei tule, ei sitten tökkimälläkään. Kokeilen piruuttani josko tästä nyt syntyisi jotain suurta, tai edes sinnepäin, vaan koskaan ei tiedä vaikka loppuisi kirjoittelu kokonaan.

Kuluneena kautena olen kalastanut vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ei siksi, ettenkö olisi halunnut, mutta kun ei ole aikaa, tai siltä ainakin tuntuu. Tuntuu myöskin siltä etten enää jaksa samalla lailla kun joitain vuosia sitten, siis silloin kun kalastamassa kului puolitoistasataa päivää vuodesta ja se aika mikä ei kulunut veden äärellä, niin kuitenkin kalastaminen oli ajatuksissa. Sama jaksamattomuus näkyy perhonsitomisessani, jos yhden tai kaksi jaksaa sillointällöin tehdä niin hyvä, kyllä niinkin rasia täyttyy, mutta hitaanlaisesti. Sitä on tullut mietittyä jo perhojen ostamistakin! Nykyisin usealta taholta löytyy erinomaisia nymfejä, pintureita ja järvimatoja, siis sellaisia mitä itsekin kehtaisi käyttää ja hintakin on jokseenkin kohtuullinen tai toisinaan jopa edullinen. No, vielä ei ole niiden aika, vaan täytyy patistaa itseään sitomaan aina silloin tällöin jotain uutta kokeiltavaa ja tässä muutama uudehko viritelmä kalojen kiusaksi. Kaikilla näistä on kaloja koukutettu, mutta vasta aika näyttää tuleeko jostakin sellainen ylikylänpeli vai toimiiko vain jossain tietyssä tilanteessa.
Oli miten oli, skitt fiske, kalaonnee ja mitä näitä nyt onkaan, vaikka kireitä siimoja, palataan joskus taas aiheeseen!

Koukku: Ikonin #14 jigikoukku, kuula 2,8mm valkoinen tungsten, pyrstö cog de leon, runko kolmivärinen hendsin tinseli, päälle ikonin uv-liima, niskaan musta tussi ja vielä vähän liimaa.

Koukku: Ikonin #12, kuula metallic light pink 3,5mm tungsten, pyrstö cog de leon, kierre hologrammi pinkki, runko fasaanin pyrstösulan siikasia, thorax peacock ice dubbing, häkilä pinkki cdc.

Koukku: Knapek lake #14, kuula 2,3mm kulta tungsten, pyrstö cog de leon, runko hendsin ruskea body quills nauha, thorax vihreä hologramminauha, koko komeuden päälle uv-liima.

Koukku: Ikon #12, kuula 3,8mm musta tungsten, pyrstö violetti glo brite, kierre helmiäisnauha, runko musta jänödubbing, thorax peacock ice dubbing, häkilä musta cdc.

Koukku: Ikon #12, kuula oliivi 3,5mm tungstenpallero, pyrstö peltopyy, kierre pinkki glo brite, runko harmaa jänödubbing, häkilä pinkki cdc.