NARU-Perhosiima

Olen aika innoissani tästä jutusta, koska eipä ole ennen näin hyviä siimoja kohdalle vielä sattunut. Olikin jo aika päivittää vanhoja kuluneita siimojani ja sain vanhojen Teenyn Long Cast-siimojen korvaajaksi testattavaksi uudenuutukaisen NARU perhosiiman. Siima toimii erinomaisesti yleissiimana kaikkeen kalastukseen siikapiiperöiden heittämisestä lohenkalastukseen ja ohessa pieni arvostelun tynkä, josta löytyy vähän speksejä kyseisestä tuotteesta.

NARU

Teno 2014

Pari viikkoa tässä on sulateltu tämän kesän lohireissua ja pakko sanoa että lohikuume ei ota hellittääkseen. Se on aivan sama vaikka sitä olisi viikon kalastuksen jälkeen aivan rikkipoikki ja väsynyt, silti sitä vain ajattelee että kyllä voisi helposti kalastaa vielä viikon tai kaksi. No, nyt  ei auta muuta kuin suunnata katse ensi vuoteen ja toivoa että löytyisi taas viikko aikaa kalastaa lohta sekä harjusta. Meidän kalastusviikkomme osui juuri helteiden välille ja olosuhteet olivat viikkomme aikana mitä parhaimmat ja vaikka lohia ei kohdalleni kahta ylössaatua ja yhtä karkuutettua enempää osunutkaan, niin nautin kyllä reissusta ihan koko rahalla. Kaloja näkyi paljon päivittäin, sekä isoja että pieniä ja aivan koko ajan oli tunne että kohta se nasahtaa ja se jos mikä pitää mielen virkeänä.

Yksi lupa pyhitettiin täysin harjuksen kalastukselle ja niinkuin aiempinakin vuosina kalaa tuli vähintäänkin kiitettävästi. Pitäisi joskus ottaa mukaan joku laskuri, että pysyisi edes jotenkin kärryillä kalan määrässä, koska alta viidenkymmenen kalan määrästä on turha puhua, toistasataa menee helpolla rikki sopivassa paikassa. Tällä kertaa kohdalle ei sattunut mitään jättikokoista harjusta, mutta tuollaisia 45cm kaloja löytyi muutamia ja tuon kokoinen kala antaa aika kivat kyydit kevyillä välineillä ongittaessa. 

Kaksi ylössaamaani lohta otti mökissä paikan päällä sitomaani putkiperhoon, jonka perussävy oli oliivi ja jossa pää oli vihreä cone. Yksi karkuutettu kala otti myös oliivinsävyiseen putkeen, mutta siinä runko oli oliivia fritziä ja muoto aika pullea. Siinä kahden kalan ottimatosessa oli vähän muutakin väriä ja monensorttista karvaa jääkarhusta kettuun, mutta tähän hätään en tarkkaa reseptiä muista ja perhoakaan en ole yrityksestä huolimatta löytänyt. Täytyy varmaan säveltää muutama samantyyppinen ulkomuistista varuilta, jos sellaiset vaikka joskus taas toimisivat. Tattis Teno, ensi vuonna toivottavasti taas ongitaan!

 

3,2kg

5,2kg

Pyhitimme viikosta yhden päivän myös pikkuiselle Bergebyelvalle Norjan puolella ja ensivaikutelma on todella positiivinen ja tulevina vuosina tulee varmasti käytyä tuolla heittämässä päivä tai kaksi. Joki kulkee paikkapaikoin todella syvässä kanjonissa ja maisemiltaan paikka on välillä todella upea ja nyt harmittaa hieman että ei tullut kannettua kameraa mukana. Jyrkkien, välistä lähes pystysuorinen rinteiden vuoksi kaikkiin hyvän  näköisiin paikkoihin ei tuolla pääse, mutta kaikenkaikkiaan joen potentiaalisimmat paikat ovat kohtuu helposti saavutettavissa ja koska joki ei ole kovin leveä välinepuolikin voi olla keveimmästä päästä. Itse kalastin päivän #5 vavalla ja samalla pääsin testaamaan uutta NARU-perhosiimaa lohihommissa ja jolla heittäminen oli todellakin nautinto ja kalastaminen todella mielekästä. Paikallisilla näytti olevan kakskätisiä käytössä ja varmasti sille on jokin järkevä syy olemassa, mutta vaikka yritinkin seurata muutaman kalastajan edesottamuksia, ei se syy vielä sitä kautta selvinnyt. Kaunis joki, kauniita kaloja ja ihanteellinen kevyillä välineillä tapahtuvaan kalastukseen, minun mielestä aika hyvä paketti!  Okei, ettei mene aivan pelkäksi kehumiseksi, niin joki on todella pitkä ja kulkeminen tapahtuu jalan kakkossoonen alkupään kohdalla olevalta parkkialueelta. Sitä kannattaa todellakin harkita kantavansa vain välttämättömin jokea ylävirtaan mennessä, koska itselläni kun oli paluumatkalla hieman vedestä nostettua painoa lisänä, niin muutama kilometri loppupäästä alkoi käydä jo oikeasti raskaaksi. Ensi kerralla olenkin hieman viisaampi kantamuksieni  kanssa.

Survonen 24.6

Heitin taas nopean iltapiston Survoselle kookkaampien taimenten toivossa. Myllykosken alaosassa streamerin perässä kävikin useamman kerran kala pyörähtämässä ja tarttuikin, mutta irtosi ekasta potkusta. Pienen pettymyksen nieleskelyn jälkeen vaihdoin vapaa jossa oli valmiina nymfit ja taisipa olla jopa toinen uitto virran reunaan, kun illan ensimmäinen kala oli kunnolla kiinni. Pienen uittelun jälkeen pirteänä pomppinut kirjokas solahti pussin perukoille ja pääsin juttelemaan kalalle pehmeitä. Ei tuo tainnut tykätä jutuista, kun vatkasi haavissa siihen malliin, että pois olisi päästävä. Sovittiin että otan kuvan ja päästän sitten kotio ja suostuihan tuo. Hieno kala, varmaan vanhempi istari. Sen jälkeen särkeä, salakkaa ja ahventa pukkasikin tuon tapahtuman jälkeen aivan solkenaan pitkän tovin ja mietinkin että tätäkö tämä nyt sitten on, kookkaammat kalat ovat jo nukkumassa? Ajatusten hieman harhaillessa samalla puolihuolimattomasti heitellen, kosken loppuliu'usta kuitenkin poksautti vielä kovaa menevä kirjo kiinni ja kyllä tuntui hyvältä. Tämä on just niitä juttuja, kun esimerkiksi puhelin soi, kaivat munia tai katselet metsikköön että mikä siellä rapistelee ja silloin se pärähtää. No, tälle kalalle samat sävelet kuin edelliselle ja ripustaessa haavia selkääni ajattelin jo lähteä kotio maata, mutta sitten siinä kolmen metrin päässä taas kuohahti, siinä missä aiemmin oli streamerissa käynyt kala täkkäämässä.

Kaivelin puskista streamerilla ryyditetyn vavan uudemman kerran ja konttailin sopivalle hollille kalaan nähden, kala nimittäin oli todella matalassa vedessä ja kontiltani sitten nakkasin perhon oletettuun kalan olinpaikkaan. Muutaman uiton jälkeen kun mitään ei ollut tapahtunut, muuta kuin että lokki melkein sonti niskaani, ajattelin että ilta oli siinä ja samassa taas kuohahti. No on se siinä vielä, mutta mikä on kun ei kelpaa, saiko se niin paljon jo leuoilleen, ajattelin ja heitin perhon veteen ja uitin perhon sitten vähän kauempaa sen siihen kohdalle. Nyt kuohahti kunnolla ja kyllä oli painoa! Mielessä kävi jo että nyt on oikein joen isomus kiinni! Kala oli rauhallisen oloinen ja muutaman kerran näytti että voimaa on niin paljon että turha pelotella. Puolen minuutin vääntämisen jälkeen sitten peruke meni poikki ja naru napsahti otsaan. Lähempi perukkeen syynäys kertoi että haukikalahan se siellä oli otillaan ja nyt sillä oli minun vaivalla sitomani hieno streameri hampaiden välissä. Ei se muuten harmittaisi mokoma, mutta kun olen niin laiska tekemään streamereita että yhdenkin menetys jättää kolon askiin ainakin pariksi vuodeksi. Kokeilin vielä tinselillä kuohun reunaa hieman kosken ylemmältä osalta ja oli siellä taimen valmiina mutta jäi tarttumatta. Hyvä niin, olikin jo aika lähteä kotiin unille ja jäipähän joku kala jota voi koittaa jallittaa seuraavalla kerralla.

Muuramenjoki 11.6

Jyväskylässä asuessani tuli Muuramenjoella kalastettua lupa jos toinenkin, mutta viimeisimmästä käynnistä on jo vierähtänyt vuosia. Tulevan Muuramejoen karsintakisan vuoksi tunsin voimakasta tarvetta käydä joella pienimuotoisella harjaantumisreissulla Kokkilan Arton ja naapurini kanssa. Melko nopeasti luvan alkamisesta kävi selväksi että kala saattaa olla kohtuu tiukassa, kun vanhat totutut paikat eivät antaneet elonmerkkejä. Kaloja kuitenkin saatiin sen verran, että kädet sai vähän hajua ja touhusta jäi ihan positiivinen fiilis.

Arto ottaa löysät pois.

Illemmalla nähtiin myös jonkinlaista aktiviteettia kuoriutumisten suhteen kun kellertäviä koskikorentoja pörräili siellä täällä ja joitain todella isoja vesiperhosia alkoi kuoriutumaan, mutta vuodenaikaan ja vedenlämpöön nähden kuoriutumiset olivat mielestäni aika vaisuja. Hyttysten hätsinki oli alkanut heti joelle päästyämme ja se jatkui vahvana aivan yömyöhälle saakka. 

Muuramejoen kisa käydään 28.6 ja kisaamaan saapuu joukko äärimmäisen kovia tekijöitä, kannattaa tulla seuraamaan.

Hammonjoen karsinta 7.6.2014

Hammon kisaan osallistui 16 kilpailijaa ja joki oli jaettu kahdeksaan vaihtelevaan pooliin. Vettä oli mielestäni erittäin sopivasti ja onneksi alkupuoliskolla veden värikin oli kohtuu kirkasta. Kisan puolivälissä alkanut sade samensi joen hetkessä vaikeuttaen kalastamista, mutta siltikin kaloja saatiin kohtuudella mittaukseen. Kisan kolmen kärki oli 1. Olli Toivonen, 2. Juha Viista ja kolmantena allekirjoittanut. Pronssi heltisi hiuksenhienosti Sipposen Pietun blänkätessä viimeisen jakson ja ehkä tuolla ryhmälläkin johon arpa minut heitti, oli oma osansa tämän kertaiseen tapahtumaan. Kiitos kisan järjestäjille, ruokahuollolle ja kilpakumppaneille, oli erinomaisen hauska ja jännittävä tapahtuma!

Markku kalastaa seiskapoolilla

Könkköjoki 5.6

Olen käynyt viimeksi Könkköjoella ehkä noin kymmenen vuotta sitten ja nyt oli jotenkin sellainen olo, että voisi vaikka pikku puroreissu tehdä nannaa. Ennen lähtöä kaivelin paljon ennen paljon käyttämäni 7' #3  vavan ja vanhan Tiogan kelan jemmasta ja tarkistin että onko kaikki kunnossa. Onnekseni tarkistin, koska kela kaipasi huoltoa ja heittosiiman kärkeen tekemäni luuppi oli melkein poikki ja muutenkin siima oli vähän heikossa kunnossa. Ei muutakuin naru lämpöiseen veteen likoamaan ja myöhemmin rasvat kylkeen ja kelalle puhdistus sekä rasvaus ja taas on vehkeet kuin kaupasta haetut. Kaiken virittelyn jälkeen ehdin jokivarteen hieman kahdentoista jälkeen, eli juuri sopivasti luvan alkamisen aikoihin ja vetelin äkkiä kahluuvermeet niskaan ja painelin jokeen hellettä pakoon. Jokivarressa oli hellettä pakoon lähteneet myös hyttyset ja ne ilmaisivat läsnäolonsa, sekä läheisyyden kaipuunsa varsin tarmokkaasti. Offista ei ollut tuntunut olevan hyötyä ja ajattelin että antaa syödä, ehkä niiden pistelyt lakkaa päivän mittaan tuntumasta vähemmän pahalta. Voin kertoa nyt jälkikäteen, bad mistake! Seuraavan kerran on varmasti sellainen paita päällä mistä ne eivät tikkaa läpi, oli keli mikä tahansa. Hikoilu on aika pientä tähän kutinaan ja turvotukseen verrattuna.

Aloitin kalastuksen joen alaosilta ja etenin päivän mittaan jokivartta ylöspäin aina Pitkäkoskelle saakka ja on se uskomatonta miten paljon kalaa tuolle välille mahtuu. Koko päivän saldo oli jotakuinkin yli 50 irroitettua taimenta, saattoi olla yli 60 kun en pysynyt enää laskuissa mukana ja yksi harjus lohikaloista. Särkeä ja muuta pikkukalaa oli myös aivan hervottomasti. Päivän suurin ylössaamani taimen oli mittaa vasten 44cm ja harjus 33cm, vaan oli siellä muutama sellainenkin vetäjä, jotka uivat puiden alta kun ei pystynyt, tai pikemminkin enää uskaltanut prässätä kovempaa ja menivät sitten menojaan. Jos kaikki kalat mitkä perhoihin löivät olisivat käyneet irroitettavina, olisi pääluku jotain aivan älytöntä. On hienoa nähdä miten joki on ajansaatossa kehittynyt näin elinvoimaiseksi ja kiitos siitä kuuluu jokea kunnostaneille henkilöille ja nykyisille laadituille säännöille. Olen todella hyvilläni asiasta ja aion käydä tästä lähin useammin tuolla hienolla joella.

Päivän toimivimmaksi perhoksi kruunattiin pheasant tail, joka keräsi osumista varmasti 4/5. Muita toimivia sidoksia olivat tumma vihreä larva, pinkki larva, oliivi nymfi, ruskea klinkhämer, caddis ja tumma cdc-pinturi. Hädän hetkellä kun tuntui että kala ei oikein pure, niin musta liitsi ja alavirtalilluttelu toi siihenkin sopivan lääkkeen. Päivän kalastamisen jälkeen rasioihin syntyi aikamoisia koloja, kun perhoja syövät puut ja pohjassa olevat risut ahnehtivat ottivehkeitäni ja nyt onkin sitten tiedossa yhden illan intensiivinen sidontatuokio. Saapa vain nähdä pystyykö sitä keskittymään kun käsivarret kutiaa niin vietävästi!

Nukarin karsinta 1.6

Kauden toinen karsintakisani käytiin Nukarinkoskella 1.6. Osanottajia kisassa oli 20 ja taso erittäin kova. Kisassa saatiin mitattavia kaloja yhteensä 160 kappaletta ja voittajiksi kalastivat 1. Ville Ristolainen, 2. Olli Ylönen, 3. Eetu Hyväri. Onnittelut vielä kerran!

Voittajat

Erittäin suuri kiitos kisan järjestäjille ja kilpailijoiden muonittajille! Kisa oli hyvin järjestetty ja tunnelma sen mukainen. 

Hetki ennen alkua

Joni Tianen 10. poolilla

Rise tankkaa

Poolit 2 ja 3

Julkujärven SM-karsinta 2014

Kisapäivän aamuna Julkujärven rannalle oli saapunut 28 luunkovaa kisaajaa aamu kuuden maissa ja kisapalaveri aloitettiin 6.40. Itse kisa käynnistyi vähän seitsemän jälkeen ja kisat päättyivät illalla. Tuuli oli kaikkien riesana koko päivän ja iltapäivällä sade maustoi vielä kisapäivää sopivasti. Kisa ei ollut kaikkein helpoimmasta päästä kenellekään, mutta henkilökohtaisesti pidin kisaa erittäin hyvänä. Kaloja kisan aikana tuli aivan riittävästi josta kolme parasta seulottiin ja voittajien järjestys oli seuraava 1. Ville Vainio, 2. Juho Strandman, 3. Jouko Ijäs. Kiitos järjestäjille ja onnea vielä puolestani voittajille!

Muutama kuva kisapäivästä.

Iltapisto

Tein torstaina pienenpienen iltavisiitin Survosenkoskelle kokeillakseni muutamaa minulle uutta perukeviritelmää ja samalla saisin mahdollisesti vähän lisää draivia lähestyviin kisoihin. Usein tulee viritettyä useampi vapa sessiota varten, mutta nyt tällä kertaa kasasin vain yhden setin ja perukkeeseen meni heti alkuun kaksi oranssia ja yksi musta liitsi. Kohdekala oli siis valittu. Tovin ongittuani, ilokseni totesin pikkukalan nousseen koskeen ja niitä kontakteja tulikin mustaan perhoon aika tavalla ja se on hyvä asia. Alkukaudesta kala kuin kala nostaa fiiliksiä kummasti. Ylimmän kosken puoliväliin päästyäni siima tiukkenikin jo vähän lujemmin ja illan ensimmäinen kirjo oli kiinni, mutta irtosi sitten kovassa virrassa omia aikojaan.

Tuosta tapahtumasta kymmenisen minuuttia oli kulunut kun sain kahlattua kosken loppupuolelle ja sieltä viimeisien kivien huopeesta tarttui päätyperhoon kala nro 2. Kovasta prässäämisestä huolimatta en saanut kalaa näkösälle ja välillä meno oli niin hurjaa, että tuomitsen kalan olleen suun ulkopuolelta kiinni. Onneksi sekin irtosi kuitenkin varsin nopeasti. Kopaisin vielä kosken aivan loppupätkän nopeasti ja päätin sitten käydä myllyllä katsastamassa meiningin. Muutama heitto myllyn niskalla riitti ja mustaan liitsiin pukkasi kovat spurtit ottava kirjo. Ne ekat kunnon vedot kuitenkin riittivät puuduttamaan kalan ja viisitoista sekuntia myöhemmin kirjo päätyi haavin pohjalle.

Kala tuijotti sieltä haavin pohjalta sen verran häijysti perhoa irroittaessa sen leukaperistä, että laskin sen oikein oikein varovasti jatkamaan matkaa. Hyvä juttu, kalaa näyttäisi joessa olevan. Kävin vähän kovassakin koskessa kahlailemassa taimenten toivossa, mutta jotenkin kahlaaminen on nykyisin paljon hankalampaa kuin ennen ja vaivalloisuuden takia päätin palata takaisin yläkoskelle. Kävin mennessä autolla ottamassa "neuvoa antavia" huikkia jaffasta ja vaihdoin samalla kaikki perhot mitä olin myllyllä käyttänyt ja päätyyn meni paljon peliaikaa saanut Jonte's pupa. Sillan alapuolen kuopasta sitten tarkan koluamisen seurauksena meni kalalta hermo ja taas mentiin vauhdilla. Aika hurjasti sai kalaa vääntää ennenkuin se suostui tulemaan lähellekään ja siinä parempaa jalansijaa etsiessä haaviamista varten, vasen jalka sujahti kivien väliin ja oli kyllä tiukassa. Piti oikein tekemällä tehdä töitä ja vääntää jalkaa ristisiteiden ja lumpion huutaessa hoosiannaa, tuskaisten vaiheiden jälkeen sitten pienempi niistä mount everesteistä liikahti sen pikkiriikkisen verran että sain kengän vetäistyä välistä pois. Siinä ähellyksen tuoksinassa kala oli ottanut minuun aika paljon etäisyyttä ja meni jo kosken puolessa välissä alapuolista järveä kohti, mutta niin se vain talttui loppupelistä haaviin saakka ja siltä seisomalta siitä muotoutui osa maukasta seuraavaa päivällistäni. Oli kyllä hieno pistäytyminen kerrassaan. Keli suosi ja kaloilla oli vauhtia. Tarvitsee tehdä iltapistoja tämän myötä vähän useamminkin.

Survosenkoski 18.5

Sain tuossa itselleni sellaisen kunnon kevätflunssan, eikä sen vuoksi nukkumisesta ole tullut oikein mitään.. Sitä heräilee unesta vähän väliä ja vaihtaa vaan kylkeä ja sitten aamulla tuntuu että ei ole nukkunut yhtään. No, sunnuntai aamuna kun heräsin sadannen kerran unesta, kellon ollessa 4.00, päätin pakata kalakamat ja painua koskelle flunssaa potemaan. Jospa se ulkoilupäivä vaikka vähän auttaisi toipumisessa (ei se auttanut, vaan vieläkin olen flunssassa). Keli oli koskelle mennessä aivan törkeän hieno, lämpömittarin näyttäessä 17 astetta kello kuuden aikaan ja mikä parasta joelle päästyäni, siellä ei vielä silloin ollut ketään muuta kalastamassa. Kiskottuani rekvisiitan ylleni, mietin millä sitä oikein lähtisi liikkeelle ja kun valinta osoittautui liian vaikeaksi, kasasin samantien useamman setin valmiiksi. Kopaisin pikavauhtia maantiesillan alapuolen ilman mainittavia tapahtumia ja otin sitten suunnaksi myllyn. Kampasin ensimmäiseksi koko kosken todella

tarkasti streamerilla ja sain harmikseni vain yhden merkin kalasta, sekin kävi vain vilkaisemassa kerran pyytöä ja  sen jälkeen ei merkkiäkään enää mihinkään streameriin. Kävi jo mielessä että olikohan siinä ollut kalaa ollenkaan. Kellon näyttäessä yhdeksää, keli oli jo varsin kuumottava ja ajattelin pitää pienen tauon ja vähentää reilusti vaattetta. Siinä istuskellessa ja lintuja katsellessa näin muutaman kalamiehen tulevan myllyn suuntaan ja mietin jos sitä lähtisi vaikka kavereiden edestä alinta koskea kurkkaamaan, mutta päätin vielä käydä mulkaisemassa, josko se oli kuitenkin ollut kala siinä streamerin perässä, eikä pelkkä kuvitelma. Kahlailin vähän huterasti siihen paikkaan missä kala oli käynyt näytillä ja uittelin nymfejä hartaasti ja tarkasti viistämättä, hurjasti viistäen, pompottaen ja kaikin sellaisin keinoin jolla kalan nyt saattaisi saada ottamaan, vaan ei mitään, hiljaista piteli, nymfit eivät nyt toimineet halutulla tavalla. Piti oikein tuumailla hetki ja koittaa muistella millä niitä kaloja ennen tuli kevätpuolella ja olihan siitä apua. Valikoin rasiasta muutaman erisävyisen oliivin larvan perukkeeseen ja uitto kiven sivuun oletettuun kalan olinpaikan kohtaan ja PAM! Ai että oli namia vääntää kalan kanssa joka ei antaudu kolmessa sekunnissa, vaan antaa oikeasti kunnon kyytiä. Sain kotvasen jännittävän uiton jälkeen kalan hinattua pussiin ja kaivelin mittanauhan taskusta ja pituutta pullealle rasvaevälliselle taimenelle oli ehtinyt kertyä 49cm, joka oli kyllä reilusti vähemmän kuin mitä sen kanssa vääntäessä arvioin. Mutta olipahan huikea fiilis vapauttamisen jälkeen ja takki vähän tyhjä. Tuollaista vääntöä ei ihan heti unohda. Vähän teki mieli jo lopetella ja lähteä kotiin kellon ollessa vaille 12, mutta kuitenkin lopulta kun lopulta auton nokka oli kohti kotia niin iltakin oli jo pitkällä. Juttuseuraa riitti ja tunnelma jokivarressa oli hieno, olisi sitä flunssaisen päivän voinut huonomminkin viettää.

Tuntuman hakua Raudanjärvellä

Kauden ensimmäinen kisani, Julkujärven karsinta järjestetään parin viikon päästä ja vähän oli sellainen olo että olisi hyvä varmaan käydä laittamassa setit kuntoon ja samalla myös arvioida oma tatsi, onko sitä vai eikö ole. Päätin sitten soittaa Kokkilan Artolle siinä toivossa että lampireissu kiinnostaisi ja Artolla saattaisi olla joku hyvä paikka tiedossa, yhtään ei ollut taka-ajatuksena se, että näkisin vähän millä kaloja saadaan ja miten niitä saadaan tänä päivänä. Kalapaikan valinnassa ajauduttiin hetkellisesti umpikujaan ja sitä selvittääksemme turvauduttiin sitten Sipposen veljeskatraan taitavaan kilpakalastajaan ja myöskin järvispesialisti Hiltuseen, joilta kumpaiseltakin saimme oikein hyvät opastukset mikä paikka on nyt pop. Päätimme uskoa sitä minne erikoismiehet meidät opastivat ja suuntasimme matkamme "liitsiä syövien kirjolohien" pariin Muuramen Raudanjärvelle. Kysäisin vielä ohimennen naapurilta, josko olisi intoa lähteä kokeilemaan lampikalastusta ja sitä myöten saimme kolmannen kaverin joukkoon mukaan.

Kolmen kimppa osoittautui oikein hedelmälliseksi ratkaisuksi ja päivän aikana saimme lukuisia kontakteja kaloihin ja kaikkein parasta päivässä oli se että luottamus omaan tekemiseen palasi lähes entiselleen. Siimat toimivat ihan hyvin vavoissa, kalat syövät edelleen värikkäitä matoja ja kahvi maistui erinomaiselta tervaksella terästetyn nuotion loimussa. Eipä paljon paremmin asiat voisi olla, vai?

Okei, myönnettäköön että ei se aivan liian helppoa ollut, ainakaan aluksi. Aamulla itse uittelin erilaisia snatchereitä, buzzereita, nymfejä ja vaikka mitä kumijalkoja. Kokeilin myös bungia, joka pikkuperhojen kera toisinaan on erittäinkin tehokas tapa harventaa nousevien lampilohien parvia. Tällä kertaa tuloksena näillä pikkuperhoilla oli vain pientä mutustelua, varovaisia vetoja, nykyttelyä ja sellaista pikkiriikkistä tökkimistä josta ei paljon käteen jää, näin siis minulla. Naapurini kyllä onnistui saamaan komean nousulohen oliivilla buzzerilla ja se osoitti sen  että luomullakin on osansa tuolla. Ja kunhan kesä vielä vähän etenee niin pikkuperhoilla on varmasti tuolla paljon vientiä. Päivemmällä juoni alkoi jo vähän aukemaan, kun Arto kaivoi kalaa lammesta kuin matoja pellosta. Vinkistä vaari, liitsiä siimaan ja jovain se omakin päivä meni selkeästi duurin puolelle. 

Päivän hauskin tapahtuma sattui hieman ennenkuin päätimme lopettaa, kun Arto kauhoi kalaa numero kuusi tai seitsemän haaviin ja kala meni havaksesta läpi. Naurun säestämänä maestro ohjaili kalaa hetken aikaa niin että peruke kulki toisen haavin vanteen läpi ja  kala kauhottiin sitten toiseen haaviin apurin toimesta. Kaikkea voi nähtävästi sattua ja taidan alkaa tästä lähin kuljettamaan toista haavia varalla mukana.

Vuoden 2014 ensimmäinen reissu.

Survosenkoski 2.5.2014.

Olin varannut itselleni päivän vapaata kalareissua varten, enkä sen kummemin suunnitellut etukäteen mihin lähtisin. Aamulla kun pakkailin kamoja mukaan, suurinpirtein jotain tarpeellista ja paljon tarpeetonta, niin päätin sitten suunnistaa Survosenkoskelle. Poikkesin matkan varrella ostamaan joelle kausiluvan ja samalla kyselin kuulumisia ja tulevan kauden suunnitelmia. Hienona asiana pidän joen säännöissä taimenen täysrauhoitusta ja uskon että sääntömuutoksen jälkeen taimenilla on hieman paremmat mahdollisuudet pärjätä. Huono asia johon olisi syytä saada parannus mahdollisimman pian on informaation puute kahluurajoituksista. Joella on toukokuun loppuun saakka kahluukielto kutualueilla, joita sinne on talkoilla ja rahalla tehty, mutta missään ei näy opastus- tai kieltotauluja näiden alueiden suojelemiseksi. Ilmoitaudun vapaaehtoiseksi kyltin pystyttäjäksi jos sellaiset sinne järjestetään.

Luvanmyyntipaikalta jokea kohti ajellessa näin jo kaukaa että joelle oli eksynyt moni muukin. Parkkipaikalta löytyi onneksi vielä yksi paikka, johon ranskikseni sain ujutettua. Otin ihan ensimmäiseksi kameran mukaan ja menin katsomaan vesitilannetta, joka on vuodenaikaan nähden todella heikko. Enpä ole muuten milloinkaan missään joella nähnyt levän kasvavan toukokuun alkupuolella. Palatessani takaisin autolle, näin yhden kalamiehen tulevan alavirrasta päin ja ajattelin kysellä tapahtumat. Olipahan aikamoinen yllätys kun tunnistin hepun vanhaksi kilpakumppaniksi jota en ollut tavannut vuosiin! Joella oli sitten vielä toinenkin vanha ystävä ja siihen loppui kiireet kalalle menosta. Jutut oli sitä samaa vanhaa mitä ennenkin näiden herrojen kanssa ja nauraa sai niin että oli housut kastua sisältäpäin.

Päivän parasta antia oli herrojen tapaamisen myötä myös heidän perhorasioiden sisältöjen tutkailu. Siinä sitä huomasi sen, kuinka paljon on trendit muuttuneet kun itse olen seitsemän vuotta ollut ikäänkuin pois kuvioista. Kerrankin myös kävi niinpäin, että minä kävin poimimassa perhoja herrojen rasioista, eivätkä herrat tyhjentäneet minun bokseja! No, sain minäkin sitten jossain vaiheessa kahluuvehkeet päälle ja yhden vavan kasattua. Olimpa sitten myös onnesta soikeana kun huomasin jättäneeni pitkät kartioperukkeet ja suurimman osan perukesiimoista kotiin. Taskunpohjilta löytyi onneksi rulla 0,14 stroftia ja pätkä jotain 0,16 siimaa, että sain jonkinlaisen parinmetrin perukkeen aikaiseksi ja pääsin kuin pääsinkin kokeilemaan kalojen syöntihalukkuutta.

Kahlailin hieman huterin askelin pitkän kivivallin yläosalle ja roiskautin pyydöt veteen. Jokunen uitto siinä meni pelkästään tuntumaa hakiessa ja jotain tuli tehtyä ilmeisesti oikein kun kyllä sieltä yksi kirjolohi hyväksyi tarjoamani pyydön. Lyhyen pyristelyn jälkeen koukku irti leuasta, kala matkoihinsa ja uutta uittoa samaan kohtaan. Siitä samasta kohtaa tarttui vielä kolme kalaa kiinni, mutta onnekseni niitä ei tarvinnut auttaa irtoamaan, vaan hoitivat sen hienosti itse. Perhona käytin mainiota fritziä, joka tuntuu usein toimivan hyvin istutetun kalan pyytönä. Samoilla perhoilla sain vielä myöhemminkin kontakteja kaloihin mutta lopputulokset niissä oli pelkät lyhyet väsytykset. Siirryin tuon lyhyen kalastelun jälkeen katsomon puolelle ja olipa sieltä hienoa katsella poikien kalastamista pitkillä ranskalaistyylisillä perukkeilla. Joki oli melkein kaikille suopea ja tunnelma korkealla, juuri niinkuin kunnon kalapäivään kuuluukin. Kiitos seurasta ja toivottavasti nähdään herrojen kanssa pian uudelleen.

Simolax

Olemme kovaa vauhtia menossa kesää kohti ja pikkuhiljaa pitää valmistautua myös lohikarkeloita varten. Olen jättänyt jo useampana vuonna reissun Simojoelle väliin kalatilanteen takia, mutta saatan tänä kesänä käydä ainakin pari lupaa siellä heittämässä ja samalla voin muistella vanhoja hyviä aikoja. Ennen jokivarteen pääsyä, muistelen muutamaa perhomallia joilla olen onnistunut kaloja tuolta saamaan ja täytyykin muistaa sitoa vielä muutama uusi yksilö rasiaan varmuuden varalle.

Simo gp

Kesäkuussa 2004 viikon reissumme viimeisellä luvalla, aivan luvan viimeisillä hetkillä tällä mallilla sain suukoskesta 6,5kg kirkkaan lohen. Erittäin yksinkertainen ja helposti sidottava malli ja kaikki tarpeet löytyvät kultafasaanin nahkasta. Kannattaa kokeilla myös värjättyjen nahkojen höyheniä.

koukku : #6 kaksihaara.

Pyrstö : Kultafasaanin keltainen rintahöyhen.

Runko : Harmaanruskea untuvainen vartalohöyhen dubattuna. Alle kannattaa laittaa lakkaa tai pikaliimaa.

Siipi : Yhteensä kuusi pientä punaista rintahöyhentä, kolme puolelleen vuoronperään päällekkäin sidottuna.

Häkilä : Pitkäsiikasinen punainen rintahöyhen, siiven eteen kierrettynä.

Simon 19

Vuonna 2005 sain toistaiseksi suurimman kalani #8 tuplakoukkuun tehdyllä pikkuisella sidoksella. Esikuvana taisi tuolloin olla perho nimeltä Dee Royal ja siihen sitten miksattiin vähän sitä sun tätä. Helpohko sidos ja kelpaa kaloille monenlaisissa vesistöissä. Oman rasian nro 1 tummaan veteen.

Koukku : Pronssi kaksihaara.

Hela : Soikea kulta.

Pyrstö : Oranssi fluoro fibre.

Vyö : Musta ice dubbing.

Kierre : Soikea kulta.

Runko : Puolet hologrammi kulta ja puolet oranssi keinokuitu dubattuna.

Siipi : Oranssia, keltaista ja mustaa oravankarvaa.

Sarvet : Hologrammi kulta. 

Häkilä : Ruskeaksi värjätty kultafasaanin punainen rintahöyhen siiven eteen kierrettynä.

Pää : Oranssi lanka ja reilun kokoinen.

Näitten kahden lisäksi täytyy vielä tehdä pari pientä Santun Gryynistä ja muutama pikkiriikkinen hitsipilli ja siinäpä se arsenaali sitten onkin. Jospa niillä Simojoelta vielä joskus jotain saisi. Kireitä!

Blingiä, keskikaistaa vai luomua?

Jos tarkastelet perhorasioidesi sisältöä lähemmin, huomaatko niistä jotain? Oletko kenties värikäs, maanläheinen, vai jotain noiden väliltä? Istahdin yhtenä iltana keittiönpöydän ääreen tekemään inventaariota siitä mitä vielä pitäisi kauden alkuun mennessä ehtiä sitomaan. Siinä perhoja tuijotellessa minulle tuli sitten sellainen olo että taidan olla aikamoinen taidesieluinen harakka. Yli kolmasosa rasioiden sisällöstä on erittäin värikästä ja kimaltaa aivan vimmatusti. Eikä tuolle värikylläiselle kimallevimmalle taida tulla ihan heti stoppia kun jatkuvasti on jokin uusi värikäs perhomalli mielessä. Minun onneksi joillakin niistä saa jopa kaloja joskus, joten saan hyvillä mielin olla harakka.

No sitten rasioistani löytyy se kolmasosa, joka kulkee kultaista keskitietä, eli erottuu jotenkin mutta ei mitenkään ihmeellisesti. Usein juuri näissä tällaisissa perhoissa käytetään värikästä kuulaa tai fluoriväriä iskupisteenä. Perhot eivät itsessään ole juurikaan minusta mielenkiintoisia, mutta ehkäpä tuo pikkiriikkinen värin tai kimalteen käyttö antaa sen verran uskoa että noitakin perhoja pitää askiin aika tavalla sitoa ja kun kalat tuollaisista keskikaistan malleista tykkäävät aivan valtavasti, ehkä jo senkin vuoksi ainakin harkitsen uusien sellaisten perhojen tekoa rasian syövereihin.

Luomut ovatkin sitten vähemmistönä minun laatikoissa. Ei siksi että ne olisivat jotenkin huonoja pyyntipelejä, ehkä vaan siksi että ne miellyttävät vähiten silmään. Luomujen osuus rasioissani onkin edellisiä vähäisempi, mutta tilejä tasaa se että niiden mallit on valikoitu huolellisemmin kuin edellisten osalta. Mitä ikinä harakkana sidonkin, sen tiedän että aina on hyvä olla kaikkea..

Ottiperhoja vol. 2

Volume kakkonen alkaa oliivilla nymfillä, joita itselläni on rasiassa reilusti muutamissa eri oliivin sävyissä ja muutamassa koossa. Isoimmat joita yleensä käytän on kokoa 10 ja pienimmät 16, tuolla kokohaitarilla olen pärjännyt toistaiseksi hyvin. Joskus harvoin tarvitsee turvautua suurempaan. Koukkuina olen käyttänyt nymfeissä yleensä jotakin vahvalankaista mallia, esim. kamasan B175, mutta toimii nuo ohuemmatkin raudat, mutta silloin täytyy muistaa mitä käyttää, ettei oikaise koukkua väsytyksessä.

Oliivi nymfi on varmaankin eniten käyttämäni perho ja kuuluu yleensä aina aloitusperhoihini. Perholla voi jäljitellä kaikkea ihan pikkiriikkisestä päikkäristä isoihin sudenkorennontoukkiin ja sen vuoksi se varmaan toimiikin niin hyvin koska se näyttää niin monelta ötökältä, todellinen allrounder siis.
Olen onnistunut kalastuksellisesti oliivilla nymfillä erittäin hyvin ja on erittäin vaikea valita yhtä oikein erityistä kalaa tai tilannetta joita perho on tarjonnut. Ehkäpä Vihavuodella peräkkäisinä vuosina sattuneet erittäin isojen taimenien väsytykset ovat ne kultaisimmat hetket, jolloin pääsin pitelemään semmoisia mörssäreitä että oksat pois. Molempina kertoina perhoina oli #12 kuvan mukainen oliivi nymfi ja molempina kertoina koukku petti juuri ennen haavia...

- Red Tag ei ehkä ihan yleisperhosta mene, mutta minulla se on toisinaan toiminut erittäin hyvin taimenen, harjuksen ja kirjolohen kalastuksessa kautta koko Suomenmaan. Peruskokona taimenelle ja kirjolohelle tulee käytettyä 10-12 ja harjukselle saatan mennä tuonne #18 saakka. Useimmiten vesistö jossa se on itselläni toiminut taimenelle, on vedeltään tummahkoa, kirjoja sekä harjuksia on sitten tullut vähän kaikkialta.
Yleensä uitan perhoa larvastamalla, joka on useimmiten tehokkaampaa kuin normaali uppoperhon uittaminen. Kyllä se 45 asteen viistosti poikkivirtaan heitetty pyytö joskus pelaa, mutta minun käyttämänä muut tekniikat toimivat paremmin. Toinen tehokas tapa jota käytän on ronkkiminen upposiimalla joka tapahtuu käytännössä niin, että heiton jälkeen vavankärki työnnetään veden pinnan alle, mieluiten aivan pohjan tuntumaan ja sen jälkeen aletaan ottamaan siimaa sisään kokeilemalla eri nopeuksia. Yleensä hidas hand twist pelaa parhaiten, mutta on niitäkin tapauksia ollut jossa on vedetty siimaa metri aina kerralla ja kala iskee. Heiton ei tarvitse olla pitkä, pitää vain pitää huoli että perho kulkee pohjia nuolemalla. Tuolla tekniikalla perhohävikki nousee toisinaan aika suureksi, joten varaankin askiini useita samanlaisia kappaleita ettei vaan ottikamppeet lopu kesken.


-Guugelipäinen Pheasant Tail nymphi. Siinä sellainen oolraunder että oksat pois. Siinä tosiaan on perho jota ei pysty kehumaan liikaa, niin hyvä se on ollut ja tulee aina olemaan. Koon, kuulan sekä kauluksen väriä vaihtamalla perhosta saa ihan kaiken irti ja näin tehtynä rasiaan muodostuu pari-kolme riviä pelkkiä Pheasant Taileja, mutta se on hyvä, niitä kannattaakin olla. Oranssikuulainen sekä kultakuulainen ovat itselläni olleet ihan parhaat, kauluksen värin ollessa riikinkukko, sekä pinkki. Toimii ihan kaikille kaloille ja ihan kaikkialla Suomessa.

-Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kuulapäinen harmaanruskea Hare's Ear. Vaatimatontakin vaatimattomampi  ulkoasu, erittäin helppo sidottava  ja pelaa kuin kuuluisa junan vessa. Erittäin hyvä järvi- ja lampiperho kirjolohelle ja samoiten erinomainen myös virtavesissä. Itselläni kuuluu ehdottomasti aloitusperhoihin. Lampikalastuksessa Hare's Ear on ollut pitkään yksi suosikeista ja sidonkin sen usein päätyperhoksi sellaiseen settiin missä sivuperhot ovat sitten buzzereita. Kuulapäinen perho upottaa perhot sopivasti ja samalla jänisnymfi pyytää oman osansa kaloista. Jos haluaa vielä ottaa jotain irti jänisnymfistä, niin kannattaa tehdä askin nurkkaan pari kumijalkaista versiota..

Ottiperhoja vol.1

Minulla ja varmasti melkein kaikilla perhokalastajilla on yksi tai useampi sellainen perho, jota ilman ei voi kalalle lähteä. Esittelen tässä muutaman joilla olen joskus onnistunut jonkun eväkkään narraamaan ja jotka ovat niitä omia tosi suosikkeja.

-Ensimmäisenä on Kuparijussi, eli mukaelma Copper Johnista. Bongasin aikoinaan jutun jostain amerikankielisestä lehdestä ja perho vaikutti sen verran hyvältä, että piti sitoa itsellekin muutama kokeeksi. Kuparijussit kulkivat pitkän aikaa rasiassa ilman että pääsivät ollenkaan veteen, syytä on vaikea sanoa, mutta jotenkin ne silloiset suosikit useimmiten roikkuivat siimassa. Eräänä kesänä sitten minulle tarjoutui mahdollisuus kalastaa kahden huipputyypin kanssa Vihavuoden koskella ja siellä sitten Kuparijussille tarjoutui mahdollisuus loistaa ja loistihan se uskomattoman hyvin. Sillä reissulla sain kolmella perholla kaloja ja parhaiten niistä toimi  #12 kuparijussi, antaen silloin suurimman osan vuorokauden tapahtumista. Ehkäpä pääsen vielä joskus saman porukan mukana uudelle yhtä mahtavalle kalareissulle. Myös toinen erityisen hyvin mieleen jäänyt vaparetki suuntautui aikoinaan Keskisenkoskelle eräänä lämpöisenä heinäkuun päivänä. Sain kunnian onkia myös silloin parin huipputyypin kanssa, jotka ovat vielä itsekin piinkovia onkureita ja perhonsitojia. Koski oli erittäin hyvin silloin kahlattavissa ja tuntui että kaloja oli jokapuolella, mikä vähänkin näytti kalastettavalta kohdalta. Jokainen meistä sai päiväsaikaan kaloja kuka milläkin perholla, itse kalastin enimmäkseen nymfeillä ja larvoilla ja onnistuin ihan hyvin. Sitten koitti yö ja itselläni kalantulo hiipui kokonaan. Katselin kateellisena kun kaveri onnistuu pupan kanssa saamaan kaloja ja turhautuneena vaihdoin veneen kanssa joen toiselle rannalle. Toisella rannalla suuntasin sitten kohti kosken alasosaa ja rannalla sitten tuumailin hyvän tovin perhovalintaa yökalastukseen. Olin jo aiemmin päiväsaikaan saanut muutaman kalan Kuparijussilla, joten sellainen meni luotettuna päätyperhoksi ja sivutapseihin sitten jotain aivan muuta. Aloitin kalastuksen yhden ison kiven yläpuolelta ja etenin hiljalleen alavirtaan päin ilman mitään eloa siiman päässä. Jonkin aikaa heittelin kiven yläpuolta ja kiven sivua, kunnes tapahtumaköyhyyteen kyllästyneenä vetäydyin rannalle hahmottelemaan tilannetta, vaikeaa oli enkä keksinyt syytä miksi kala ei pure. Seisoskelin

hetken rannalla kun huomasin pikkiriikkisen pintakäynnin ison kiven akanvirrassa ja hetken päästä toisenkin. Kahlasin niin pitkälle kuin kahluuhousut antoivat myöten, ruimaisin perhot kiven taakse ja yritin uittaa perhoja mahdollisimman vapaasti virran mukana. Siimaa piti korjailla koko uiton ajan, koska akanvirran ja minun välillä vesi virtasi verrattain vauhdikkaasti. Muutaman treeniuiton jälkeen sitten nappasikin ensimmäinen kala. Pienen uiton jälkeen kala haaviin omat suupielet hölmössä virneessä ja sitten perhoa pois kalan suusta. Kah, Kuparijussihan se oli mihin tuo kala haksahti. Harjus takaisin veteen ja uutta uittoa akanvirtaan ja toinen kala heti perään kiinni! Pieni uitto ja samat manööverit kuin edelliselle harjukselle. Muutama tyhjä uitto välillä ja sitten iskikin jo vähän paremman kokoinen kala kiinni ja hetken päästä oli komea mittataimen haavissa Kuparijussi suupielessään. Eikä se kalantulo loppunut vielä siihen... Se aamuyö on jäänyt erityisen hyvin mieleen tuon kalantulon suhteen ja luottoni perhoon nousi sen myötä suureksi. Tuosta tapahtuneesta oli mukava kertoa rinta rottingilla näille kahdelle samalla reissulla olleelle huippukalastajalle ja samalla tuntea itsensäkin mukamas hyväksi kalastajaksi. Kuparijussi on tänä päivänä yksi ihan parhaista perhoistani ja pidänkin huolta että niitä on aina muutama rasiassa.

NZ-Rigi

Kyllä Uusi-Seelantilaisille täytyy nostaa hattua yhden heidän mantereen mukaan nimetyn tekniikan vuoksi, eli puhun nz-rigistä. Muutaman kerran on tullut sellainen tilanne vastaan, missä oikeasti ei ole ollut muuta järkevää tapaa kalastaa jokin tietty paikka kuin tuollaisella rigi-systeemillä ja miksikäs ei, se on erittäin kekseliäs ja tuottoisa tapa kalastaa.

Taannoin eräänä kesänä veden vähyys vaivasi useimpia Keski-Suomen koskia ja kalastaminen oli silloin vähän niin ja näin. Kalat olivat tietenkin asuttaneet kaikki pikkuisimmatkin kuopat ja kolot mitä jokivesistä vaan löytyi, eikä niillä tuntunut kauheita ottihalujakaan olevan. Huvittavinta kalastuksessa oli se, että pintaperhoillakin sai toisinaan levää mukaansa, että niin vähissä vesi tosiaan paikoin oli. Kun tuota vapaa-aikaa kuitenkin piti jotenkin saada kulutettua ja hirmuinen polte oli päästä kalalle, niin silloin sitä mentiin taas kaverin kanssa toiveikkaana kohti uusia haasteita eräälle Saarijärven reitin koskelle. Niinkuin osasimme odottaa, vesi oli vähissä, mutta ei todellakaan osattu ajatellakkaan että se voi niin vähiin mennä. Järkevä ihminen olisi varmaan jo kääntynyt heti rannasta kotimatkalle, mutta tunnustan, minulle sitä järkeä ei ole liikaa annettu ja eikun rekvisiittaa niskaan ja kahlailemaan nilkkasyvyiseen veteen. Vesi lirisi pikkiriikkisissä liruissa varsinaisen uoman loistaessa poissaolollaan ja kalastaminen ämpärin kokoisissa lätäköissä ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Ainakin joka kolmannella uitolla perhossa oli kasa levää ja välillä teki jo tiukkaa saada heitettyä perho edes veteen kun kiviä oli joka puolella tiellä. En tuota muista enää, mikä aivopieru sitä silloin iski, mutta bongasin rasiasta erikoisen, vähän buzzerin näköisen viritelmän ja jostain takaraivosta tuli mieleen nz-rigin käyttö. Ei se anna jos ei kokeile ja eikun viritykset käyntiin. Ensin iso pinturi kartioperukkeen päähän, sitten veden vähyydestä johtuen 30cm pätkä siimaa koukun mutkaan kiinni ja lopuksi vähän epätoivoinen perhonkökkäre sinne jatkoksi. Pahaltahan se näytti, mutta pakko kokeilla kun kerran sellainen tuli viritettyä. Muutaman uiton jälkeen oli jo usko loppua koko paikkaan kun punainen pallero kynti levää mukaansa, mutta sitten sattuikin että yhdellä uitolla levä alkoi laittamaan kampoihin! Ah, on se mahtava fiilis kun joskus onnistuu.. Siitä päivästä tulikin sitten loppupelistä aika mielenkiintoinen kalastuksellisesti, kun kuitenkin jokunen mitallinen taimen ja harjus kävi iskemässä silmää minulle maatessaan haavin pussissa ja päivän kuumin setti oli pinturi-punainen nymfi kombinaatio. Samankaltaisella rigillä olen onnistunut myöhemmin muuallakin melkein vastaavanlaisissa olosuhteissa, joten jatkan valittua linjaa ja tulen harrastamaan rigin uittoa vastaisuudessakin.