Ottiperhoja vol.1

Minulla ja varmasti melkein kaikilla perhokalastajilla on yksi tai useampi sellainen perho, jota ilman ei voi kalalle lähteä. Esittelen tässä muutaman joilla olen joskus onnistunut jonkun eväkkään narraamaan ja jotka ovat niitä omia tosi suosikkeja.

-Ensimmäisenä on Kuparijussi, eli mukaelma Copper Johnista. Bongasin aikoinaan jutun jostain amerikankielisestä lehdestä ja perho vaikutti sen verran hyvältä, että piti sitoa itsellekin muutama kokeeksi. Kuparijussit kulkivat pitkän aikaa rasiassa ilman että pääsivät ollenkaan veteen, syytä on vaikea sanoa, mutta jotenkin ne silloiset suosikit useimmiten roikkuivat siimassa. Eräänä kesänä sitten minulle tarjoutui mahdollisuus kalastaa kahden huipputyypin kanssa Vihavuoden koskella ja siellä sitten Kuparijussille tarjoutui mahdollisuus loistaa ja loistihan se uskomattoman hyvin. Sillä reissulla sain kolmella perholla kaloja ja parhaiten niistä toimi  #12 kuparijussi, antaen silloin suurimman osan vuorokauden tapahtumista. Ehkäpä pääsen vielä joskus saman porukan mukana uudelle yhtä mahtavalle kalareissulle. Myös toinen erityisen hyvin mieleen jäänyt vaparetki suuntautui aikoinaan Keskisenkoskelle eräänä lämpöisenä heinäkuun päivänä. Sain kunnian onkia myös silloin parin huipputyypin kanssa, jotka ovat vielä itsekin piinkovia onkureita ja perhonsitojia. Koski oli erittäin hyvin silloin kahlattavissa ja tuntui että kaloja oli jokapuolella, mikä vähänkin näytti kalastettavalta kohdalta. Jokainen meistä sai päiväsaikaan kaloja kuka milläkin perholla, itse kalastin enimmäkseen nymfeillä ja larvoilla ja onnistuin ihan hyvin. Sitten koitti yö ja itselläni kalantulo hiipui kokonaan. Katselin kateellisena kun kaveri onnistuu pupan kanssa saamaan kaloja ja turhautuneena vaihdoin veneen kanssa joen toiselle rannalle. Toisella rannalla suuntasin sitten kohti kosken alasosaa ja rannalla sitten tuumailin hyvän tovin perhovalintaa yökalastukseen. Olin jo aiemmin päiväsaikaan saanut muutaman kalan Kuparijussilla, joten sellainen meni luotettuna päätyperhoksi ja sivutapseihin sitten jotain aivan muuta. Aloitin kalastuksen yhden ison kiven yläpuolelta ja etenin hiljalleen alavirtaan päin ilman mitään eloa siiman päässä. Jonkin aikaa heittelin kiven yläpuolta ja kiven sivua, kunnes tapahtumaköyhyyteen kyllästyneenä vetäydyin rannalle hahmottelemaan tilannetta, vaikeaa oli enkä keksinyt syytä miksi kala ei pure. Seisoskelin

hetken rannalla kun huomasin pikkiriikkisen pintakäynnin ison kiven akanvirrassa ja hetken päästä toisenkin. Kahlasin niin pitkälle kuin kahluuhousut antoivat myöten, ruimaisin perhot kiven taakse ja yritin uittaa perhoja mahdollisimman vapaasti virran mukana. Siimaa piti korjailla koko uiton ajan, koska akanvirran ja minun välillä vesi virtasi verrattain vauhdikkaasti. Muutaman treeniuiton jälkeen sitten nappasikin ensimmäinen kala. Pienen uiton jälkeen kala haaviin omat suupielet hölmössä virneessä ja sitten perhoa pois kalan suusta. Kah, Kuparijussihan se oli mihin tuo kala haksahti. Harjus takaisin veteen ja uutta uittoa akanvirtaan ja toinen kala heti perään kiinni! Pieni uitto ja samat manööverit kuin edelliselle harjukselle. Muutama tyhjä uitto välillä ja sitten iskikin jo vähän paremman kokoinen kala kiinni ja hetken päästä oli komea mittataimen haavissa Kuparijussi suupielessään. Eikä se kalantulo loppunut vielä siihen... Se aamuyö on jäänyt erityisen hyvin mieleen tuon kalantulon suhteen ja luottoni perhoon nousi sen myötä suureksi. Tuosta tapahtuneesta oli mukava kertoa rinta rottingilla näille kahdelle samalla reissulla olleelle huippukalastajalle ja samalla tuntea itsensäkin mukamas hyväksi kalastajaksi. Kuparijussi on tänä päivänä yksi ihan parhaista perhoistani ja pidänkin huolta että niitä on aina muutama rasiassa.