Värejä

Sain kunnian vuonna 2007 olla Tsekin MM-joukkueen oppaana, tai pikemminkin autokuskina Simojoen MM-kisojen alla. Itselläni oli aika vähän annettavaa kavereille kalastuksellisesti, mutta minun onnekseni sain kavereilta oppia hirveän paljon. Yksi sellainen asia jonka laitoin merkille joukkueen perhorasioita tutkaillessani, oli että osa perhoista oli sellaisia joissa väriä oli enemmän kuin tikkurilan värikartassa. Joissakin perhoissa oli erottuvana osana värikäs kierre ja jotain kimalletta hotspottina, toisissa saattoi sitten olla rungossa viittä eri väriä, helmiäis- tai hologrammikierre ja hurjan kimaltava selkäkilpi. Aika paljon erilaiselta näytti heidän käyttämät perhonsa, kuin mitä täällä kylmässä pohjolassa on totuttu käyttämään. Tekeeköhän kylmyys jotain hallaa meidän luovuudelle?

-No eipä siinä mitään. Kun kisat olivat takana ja minä pääsin kotiin, niin sidoin heti joidenkin muistikuvien perusteella askin nurkkaan muutaman oikein värikkään kötöstyksen ja muutamia hieman neutraalimpia värejä myös, sellaisia joissa kuitenkin on jotain huomiota herättävää. Meni siinä aikaa ennenkuin ensimmäisen kerran oikein räikeän perhon sidoin perukkeeseen, ehkä siksi että perinteisillä sävyillä olin pysynyt kalassa kuitenkin ihan hyvin, kunnes sitten kerran otin luvan Muuramejoelle ja vesi olikin aika paljon normaalia korkeammalla ja värjääntynyttä. Muistan kuinka päivä tuntui aivan epätodelliselta, kun ei ollut tullut tärppiäkään, vaikka tuntui että kaikki mahdolliset
Pheasant Tailit, oliivit larvat, mustat liitsit ym. perhot,
joilla nyt yleensä nykyjä saa, eivät sitten antaneet yhtikäs mitään. No, kankut jakkaralle, bostoni huuleen ja askit levälleen että edes tuuli kuivaisi vähän perhoja ennekuin menisivät ihan pilalle. Tuskastuneet silmät vaelsivat rasioiden sisältöä tutkaillen ja jotenkin vaivoin huomasin ne uudet koekappaleet yhdestä nurkasta. Eipä siinä tilanteessa ollut enää mitään menetettävääkään ja päätyperhoksi valikoituikin oikein monenkirjava mato. Olin jo käynyt aiemmin maantiesillan alla monttuja kolistelemassa, ilman tällejä tietenkin, mutta joen alaosaa olin kalastanut vieläkin enemmän, joten laahustin yläosille uudemman kerran. Sillan alle päästyäni istahdin ja laitoin taas bostonin sauhuamaan, nappasin perhon irti vaparenkaasta ja vippasin perhot puolihuolimattomasti veteen.. Siitä se sitten alkoi lyyti kirjoittaa, enkä istunut loppupäivästä rannoilla kertaakaan. Eipä ollutkaan ihan muutama kirjo, jolle tuo perho päivän aikana kelpasi, joku vihreämpi olisi saattanut sanoa ruman sanan kalojen koukuttamisesta. Sen päivän jälkeen oli selvää että repertuaariin tuli yksi monenkirjava perho lisää jäädäkseen.

-Samana vuonna kuin nuo edellämainitut MM-kisat olivat, teimme ensimmäisen reissun Tenolle. Valitsimme silloin majapaikaksemme Reistin lomakylän, sen enempää koko alueesta tietämättä. Heti jokivarteen päästyämme kävi selväksi että harjuksia ainakin joessa riitti. Sellainen määrä tuikkeja ja hyppyjä näkyi että oikein ihmetti miten paljon kalaa voi sellaisella alueella olla. Muutama päivä otettiin täysin lohenkalastuksen kannalta, harjusvehkeitten ollessa mökillä ja sitten kaverit päättivät että pitää sitä jotain kalaakin saada. Itse olin hieman harjuksen kalastusta vastaan, koska lohtahan sitä oltiin lähdetty kalastamaan eikä harjuksia. Vaan kyllä se näky kun toiset vetävät kalaa aivan kuokalla, sai omankin pään kääntymään ja harrivehkeet oli hetkessä haettu mukaan. Tuli kyseltyä toisilta että mitä ne harrit oikein puree ja kaverit sanoivat jotain pintaperhoista, että pelaavat hyvin. No huhhuh, enhän minä nyt mitään pintaperhoa ala harjukselle tarjoamaan kun vasta noilla nymfeillä ja larvoilla ja muilla pohjaa raapivilla öttiäisillä olin vähän mukamas oppinut kalastamaan. Laitoin sitten siimaan oliivin, harmaan sekä pinkin toukan ja ei muuta kuin madottamaan Tenoa. Ei ollut otti ihan samaa tasoa madoilla kuin mitä pojat saivat pintureilla, mutta ylpeys, just se, se ei antanut myöten vaihtaa pinturiin. Otin sälleihin vähän etäisyyttä ja painelin hyvän matkaa alavirtaan päin omille kuopille ja plopsautin höyhenen kevyesti lyijyllä vuoratut hentoiset matoset jokeen ja aloin keskittymään. Ja ei, ei jumankavita sentäs! Ekalla uitolla kuopasta päsäytti hieno kala kiinni ja antoi hyvät vauhdit. Tasan 50cm harjus haaviin pinkki mato suupielessä kiinni ja kyllä ukko taisi loistaa kilpaa harjuksen kyljen kanssa. Samoilta sijoilta ja ihan lähialueelta saman kuopan reunoilta tulikin sitten useampi komea harjus, mitoiltaan lähes tuon ensimmäisen kokoinen ja milläs muullakaan kuin pinkillä larvalla. Se on kyllä ihme peli tuo pinkkisävyinen mato ja aivan ykkössuosikki mun siiman jatkoksi melkolailla missä ja milloin vaan.

-Seuraavana keväänä sumarikuoriutumisten aikoihin tuli otettua lupa tummavetiselle Kalmukoskelle, josta usein keväisin joitain tapahtuma yleensä saatiin. Aamu- ja aamupäivä oli silloin harvinaisen nihkeää, eikä kaloja oikein kuulunut mistään, eli kalamiestenhän pitää just silloin syödä kun kala ei syö ja eikun lusikkaa äänihuulia kohti. Siinä viimeistä pullaa ahnehtiessa tuli samalla katseltua perhoja, niinkuin aina niitä katselee, ihan kuin jokin niistä sanoisi jotain. Jostain syystä tunne oli parin perhon kohdalla vahva ja perukkeeseen tuli laitettua sitten punaisella kierteellä oleva toukka. Tämä oli yksi niistä uusista kokeiluista joita olin sitonut edellisenä kesänä. Suunta sitten alavirtaan ja napaa myöten suvantoon. Niinkuin tiedämme, kylmä vesi elementtinä on erittäin virkistävä ja erityisen hyvältä se tuntuu silloin kun alusvaatetusta ei ole kunnolla. Melkein keskittymisen rajamailla alavartalon kylmetessä roiskaisin perhot muutaman metrin päähän ja sieltähän päivän ensimmäinen räpistelijä tulikin. Kala oli pienehkö 30cm harjus suupielessään juuri se vahvan fiiliksen punakierteinen toukka. Jännä juttu se miten se kylmän tunne kaikkoaa kun tulee jotain tähdellisempää ajateltavaa kuin suvun jatkaminen vaikka  nyytit huutaa armoa, yläpää haluaa silti vain kalastaa. Ja eikun uutta uittoa vaan ja muutaman uiton jälkeen taas pienehkö harjus räpiköi siiman päässä. Normaalisti tuollaisesta ei niin kummoisia fiiliksiä saisi, mutta päivän tapahtumien ja tilanteen huomioon ottaen, mieliala oli kyllä erittäin korkealla. Suvanto antoikin iltapäivällä kalaa sitten ihan reilusti, vaikkakin suurin osa kaloista oli pienehköjä harjuksia, mutta onneksi mukana oli pari ihan reippaasti mitallistakin kalaa. Taas oli yksi perho näyttänyt kyntensä ja lunastanut paikan rasiassani.